Älä heitä vielä pyyhettä kehään, Jorma Metsäranta (Al 11.6.)! Keskustelumme aihe on niin huima, ja näille palstoille niin laaja, että olen voinut heittää vain muutamia virikepanoksia lukijoiden ajatusratoja uudelleen järjestelläkseni. Irrallisilta näyttävät väitteeni kuuluvat kaikki vahvasti tähän monimutkaiseen kysymykseen tieteen kehityksen esteistä ja edellytyksistä ihmisessä. Olemuksemme kyvykkyys on osoitettavissa psykologian avulla. Tässä vielä pari. 

Goethen mukaan "rakastaminen on ehto kulloisenkin mielenkiintomme kohteen ymmärtämiselle". Kristityt ja juutalaiset ovat ymmärtäneet luomakuntaa mm. siksi, että he ovat rakastaneet sitä - Isän luomistekona. Lisäksi, meissä oleva "lapsi" on "valistuksen siteistä" huolimatta poikkeavan vapaa luomaan. 

Tutkimusmatkat ovat tieteen läpimurtoihin verrattavia stressitestejä. Myös tässä olemme ykkösiä. Kierkegaardin korostaman riskien ja konfliktien sietokyvyn turvin mm. Kolumbus kesti - ja Faraday jopa vuosikymmenien stressin. Needhamin Kiinan tieteen toivot, taolaiset, ahdistuivat luomakunnan moninaisuudesta. Kiinalainen etsii harmoniaa, me viehätymme konfliktista, jonka takaa uskomme löytävämme yksinkertaisen luonnonlain. Kompassistaan huolimatta kiinalaisesta ei tullut tutkimusmatkailijaa. 

Olemme olleet viimeiset 1000 vuotta muiden uskontojen edustajista vahvasti poikkeavia. Sartren mukaan "me kaikki olemme kristittyjä, tänäänkin. Radikaaleinkin epäusko on kristillistä ateismia. Se säilyttää kielteisestä voimastaan huolimatta ne johtavat ajatuskuviot, joiden juuret ovat löydettävissä kristillisyyden vuosisadoista, joiden perillisiä me joka tapauksessa olemme". Aasian ja Afrikan "länsimaistuessa" kuuluisa rationaalisuutemme voittaa alaa ja erot tasoittuvat - silti Japanikin yhä lähinnä vain soveltaa löytöjämme. 

Päiviö Latvus