Jorma Metsäranta (Al 27.5.), en sanonut tieteemme kehityksen perustaa jumalalliseksi, vaan että ymmärryksemme luonnontieteissä perustuu poikkeavaan maailmankuvaan ja jumalakuvaan (Isä-lapsi-suhteeseen). Ihailen loputtomasti luomakunnan rakenteiden mielekkyyttä ja rikkautta. Jos pidämme itseämme järkiperäisinä olentoina, miten huima Viisaus tämän kaiken takana onkaan - myös aivojemme rakentumisen osalta. Niillä, jotka ovat alkaneet ymmärtää ja hyödyntää luontoa, on "oikea suunta" - pala Hänen neuvoaan ja viisauttaan. Kristinuskon ja juuri protestantismin hedelmistä löytynee paljon näitä palasia. Tässä muutama virike.  

Kristityn tiedemiehen ajattelua hallitsee tietoisuus omasta rajallisuudesta. Koska hän on samalla rakastettu, armahdettu lapsi, hän uskaltaa kuitenkin suuria. Sen sijaan maailmankuvat, joissa ihminen "pelastaa itse itsensä", tähtää "jumalaksi", eivät ole johtaneet luonnon ymmärtämiseen. Myös Luojattoman maailman ja kohtalon johtamat maailmankuvat sitovat ymmärryksen.  

Luonnon rikkauden myötä syntyvä luonnonmagian pelko on yksi pahimpia esteitä luonnon tutkimiselle. Magian pelko hävisi meistä lopullisesti protetantismin synnyn myötä. Kiinalaiset esim. eivät päässeet siitä eroon viisaudestaan huolimatta.  

Jeesus sanoi vain lasten näkevän taivasten valtakuntaan - "tuonpuoleiseen", jonka puitteissa myös fysiikan lait ajatuksiimme rakentuvat. Juuri suurten tieteen läpimurtojen tekijät, kuten Newton, Faraday tai Einstein, ovat mieleltään vapaita kuin lapset.  

Faraday kaavoitti perustan miltei kaikelle, mitä sähkön ja magnetismin käyttöön liittyy. Maxwell, hänkin rohkea kristitty, rakensi tämän työn pohjalle teorian sähkömagneettisesta aaltoliikkeestä - perustan koko informaatioliikenteelle. Kolmikon insinööri, Kelvin koki, että Jumala ei ollut ainoastaan luonut ihmismieltä juuri soveliaaksi ja halukkaaksi ymmärtämään luontoa, vaan Hän kykeni myös puuttumaan ihmisen ajatuksiin. Hän koki ajatuksiensa ohjautuvan "määrättyyn suuntaan" läpi pitkien prosessien, kuin jonkun järjestelemänä.  

Suuret luomisteot eivät voi nousta paradoksin ulkopuolelta! Muutoin maalaisjärki olisi tuottanut niitä inflaatioon asti. Protestantteja on syytetty syyllisyyden tuomisesta Eurooppaan, mutta, jospa syyllisyys ja armo yhdessä ovatkin tärkeitä avaimiamme! Tässä Nietzsche hyvästeli protestantismin.  

Armon ansiosta syyllisyys ei johda meitä fatalismiin. Kierkegaard käsitteli ahdistuskysymystä aina suhteessa luovuuteen. Mitä luovempi yksilö on, sitä enemmän tämä kohtaa ahdistusta luovia tilanteita. Ahdistus on kuin älyn varjo. Luova nero luo käymällä läpi ahdistuksen. Kierkegaardille juuri synti ja syyllisyys takovat esiin yksilöstä yksilön - ja juuri juutalaisuus ja kristinusko poikkeavia esimerkkejä uskosta, jossa syyllisyys on kohdattu rohkeasti.  

Kun japanilaiset syventyivät 1800-luvun lopulla tutkimaan läntisen taiteen mestariteoksia ja kristinuskoa, jotka välittivät läntisen kansalaisyhteiskunnan henkeä - he olivat lyödyt sen kauneudella ja tunsivat häpeää yhteiskuntansa alamittaisuudesta. Japanin ajattelijat löysivät yksilöllisyyden arvon ja ihmisvapauden juuri protestanttisuudessa sekä protestanttipoikien, kuten Rousseaun ja Goethen sanoissa, heräten äkisti tietoisuuteen itsestään.  

Kiinalaisten tavoin luojattomaan maailmankaikkeuteen tähyävä Stephen Hawking joutuu kysymään modernin fysiikan löytöjen äärellä: "Mikä puhaltaa hengen näihin yhtälöihin!" Ludwig Boltzmann huudahti aikoinaan Maxwellin yhtälöiden äärellä: "Jumalako nämä on kirjoittanut!" ja Heinrich Herz: "Emme voi paeta tunnetta, että näillä yhtälöillä on todellisuus ja älykkyys itsessään, että ne ovat viisaampia kuin me olemme, jopa viisaampia kuin keksijänsä, ja että me saamme niistä enemmän irti kuin mitä niihin on alunperin sijoitettu."  

"Miksi maailmankaikkeus ylipäänsä välittää olla olemassa siihen minulla ei ole vastausta," 

Päiviö Latvus