Tieteen historian unohdettu tähtihetki  
                                                            Kotimaa  34 / 95 
  
 
 
Sähkön, magnetismin ja valon käyttäytymisen lainalaisuuksien selvittäminen on ollut tiedemiesten rohkeimpia askeleita tuntemattomaan. Ne ovat myös merkinneet suurinta kumulatiivisen kehityksen alkua luomakunnan edelleen tutkimisessa ja hyödyntämisessä.   

Michael Faradayn, William Thomsonin ( lordi Kelvin ) ja James Clerk Maxwellin työn (1821-1872) huipentuma merkitsi ymmärryksellemme uuden todellisuuden aukeamista luomakunnan rakenteissa. Newton vielä tutki vain kappaleiden mekaniikkaa, materiakeskittymien keskinäistä voimavaikutusta, mutta Maxwellin ryhmä tähtäsi materian ulkopuolisen kentän tutkimiseen.  

Todellisuuden käsite muuttui Maxwellin ryhmän löytöjen myötä havaittavien kappaleiden mekaniikasta selittämättömien, jatkuvien kenttien kuvaamaan todellisuuteen. Einstein arvioi tämän muutoksen todellisuuskäsitteessä syvällisimmäksi ja hedelmällisimmäksi, mitä fysiikassa on koettu sitten Newtonin.  

Ilman sähkömagneettisen induktioilmiön ja -aaltoliikkeen hyödyntämistä olisimme arvaamattoman kaukana nykyisestä kehityksestä - monilla luonnontieteen aloilla.  

Ilman Maxwellin ryhmän tuloksista ja virikkeistä noussutta kehitystä meillä ei olisi tutkaa, radiota, televisiota, kännykkää tai kuvia lähettävää kameraa sääsatelliitissa tai raketissa ulkoavaruudessa. Informaatiotekniikkamme olisi tasoltaan yhä lähinnä lipun heilutusta. Sähkö- ja magneettikenttiä hyödyntävät tieteen instrumentit ovat olleet korvaamattomia apuvälineitä fysiikan ja kemian lisäksi myös elämän biologisten lainalaisuuksien selvittämisessä.  

Maxwellin teoriat loivat perustan sähkömagneettisen säteilyn kokonaiskuvan löytymiselle ja hyödyntämiselle - radioaalloista valoon ja röntgensäteilystä kosmiseen säteilyyn. Ne merkitsivät ratkaisevaa askelta materian olemuksen tutkimisessa. Maxwellille materia oli vain energiaa vastaanottava, säilyttävä ja lähettävä astia. Kelvin uskoi 1871, että Maxwellin löydöt antaisivat pian vastauksen kysymykseen atomin rakenteesta.  

Vaikka Maxwellin teoria ei kyennyt ratkaisemaan aineen olemusta atomitasolla, se oli niin täydellinen, että sen uskottiin antavan vastauksen kaikkeen klassisessa fysiikassa. Lopulta juuri teoriassa ilmenneet muutamat pienet aukot johtivat 50 vuodessa atomiongelman ratkaisuun uudella syvällisellä tasolla. Ilman Maxwellin teoriaa Einstein, Max Planck ja muut modernin fysiikan kehittäjät eivät olisi osanneet keskittää panostustaan oikeaan suuntaan - teoriassa havaittuihin aukkoihin.  

Rationaalisuus ei ehkä olekaan yksiselitteistä  

Einstein oli avoimesti ihastunut luonnontieteiden etenemisestä. "Maailman ikuinen mysteeri on sen ymmärrettävyys... se on ihme. Tietämyksemme lisääntymisen myötä tämä ihme tulee yhä syvemmäksi."  

Paradoksi on se, että Faradayn, Kelvinin ja Maxwellin työn huipentuma, sähkömagneettinen kenttäteoria yhtälöiden muodossa, ei kiinnostanut muita fyysikoita - pariin vuosikymmeneen. Ne eivät sisältäneet mitään konkreettista - ne olivat kuin maagiset apuvälineet, jotka vain johtivat oikeaan ratkaisuun. Vain harva fyysikko kykeni edes lukemaan saati ymmärtämään Maxwellin tekstiä.  

Kun juutalaisuudesta juuri kristityksi kääntynyt Heinrich Hertz vihdoin kokeellisesti osoitti 1888 Maxwellin ryhmän löydön konkreettisuuden, hän huomautti: "Emme voi paeta tunnetta, että näillä yhtälöillä on todellisuus ja älykkyys itsessään, että ne ovat viisaampia kuin me olemme, jopa viisaampia kuin keksijänsä, ja että me saamme niistä enemmän irti kuin mitä niihin on alunperin sijoitettu." 


Ludwig Boltzmann taas huudahti Maxwellin yhtälöiden äärellä: "Jumalako nämä on kirjoittanut!"  

Vuosikymmeniä kestänyt hämäännys länsimaisten tiedemiesten keskuudessa ei ole kuitenkaan verrattavissa vuosisataiseen tieteelliseen elottomuuteen Aasiassa. Kun Einsteinilta kysyttiin, miksi Kiinasta ei tullut monien keksintöjensä kautta tieteen johtavaa kansaa vaan länsimaista, hän vastasi: "Mielestäni ei ole ihmeellistä, etteivät Kiinan viisaat astuneet tätä askelta. Hämmästyttävää on, että nämä keksinnöt yleensä on tehty."  

Kiinalaiset keksivät mineraalien ja maapallon magnetismin sekä kompassin, mutta eivät koskaan edenneet luonnontieteissä magnetismin ja sähkön "tuonpuoleiseen" maailmaan. Järkiperäisyydestään kuulut kiinalaiset alistuivat luonnon käsittämättömyyden edessä. Kiinalaisten umpikujaa ilmentää se, että vielä 1900-luvun alussa he ilmaisivat länsimaisen tieteen tarpeettomuuden itselleen.  

Länsimainen, vahvasti protestanttisuuteen yhdistetty rationaalisuus, poikkeaa kiinalaisesta viisaudesta. Aasian edistys - edes löytöjemme soveltamisen suhteen, kuten esimerkiksi elektroniikassa - oli sekin mahdollista vasta kun aasialaiset olivat valmiit astumaan meidän saappaisiimme - identifioitumaan länsimaiseen rationaalisuuteen. Kuin kuriositeettina Japanin heräämisen vuosikymmenistä - Maxwellin elinvuosina - nouskoon tässä tieto Japanin lukeneiston erityisestä kiinnostuksesta juuri protestanttisuutta kohtaan - ja taivaasta, joka ei tee ihmisistä eriarvoisia.  

Tieteen historia paljastaa tieteen kehityksen monimutkaisuuden ja yllätyksellisyyden. Yllätykset eivät rajaudu yksin linjalle länsimaat ja Aasia. Maxwellin ryhmä erottui myös Euroopassa poikkeavaksi. Ranskalaiset, ja osin myös saksalaiset jäivät sivusta katsojiksi, kun britit loivat tämän fysiikan peruspilarin.  

Ranska oli Faradayn ensimmäisten löytöjen aikaan vielä tieteen johtava maa. Mutta ranskalaiset olivat omaksuneet valistuksen myötä - kiinalaisia ihaillen - mekaanisen järjen käytön ainoaksi ja riittäväksi tieteen apuvälineeksi. Suuren Vallankumouksen ranskalaiset suorastaan jumaloivat järkeä. Jumalan ja metafysiikan aika oli ohi. Koska ilmiöiden käyttäytymisen analysointi paljastaa luonnon lait, ranskalaisia varoitettiin kaikista ilmiöiden alkusyiden tutkimisesta. Aistit ovat ainoat apuvälineemme - niiden antaman kuvan tuolta puolen emme käsitä mitään.  

Mistä kyky ymmärtää dynaamista luomakuntaa?  

Oleellista on, että ne ranskalaiset, kuten Fourier, Fresnel ja Ampère, jotka vielä antoivat virikkeitä briteille, poikkesivat ratkaisevasti vallitsevasta ranskalaisesta linjasta. He asennoituivat luontoon nähden dynaamisesti, kuten voittoisat britit. Dynaamisen ajattelutavan mukaan pelkkä järki ja kokemus eivät riitä kuvaamaan todellisuutta.  

Immanuel Kant kehoitti etsimään luonnon lainalaisuuksia, sen säännöllisyyttä, oman kokemuksemme mahdollisuuden ehdoilla, jotka ovat herkkyydessämme ja ymmärryksessämme. Luonnon lait edustivat ihmismielessä alunperin olevia totuuksia - ei niinkään tutkimushavainnoista tehtyjä yhteenvetoja. Induktio ja sen merkki, intuition inspiroiva kipinä oli briteille kaikkien tieteellisten löytöjen perusta.  

Paradoksaalista on se, että kristinuskon kannalta negatiivisena koettu Kant sai dynaamisuuden myötä seuraajia nimen omaan kristityistä, kuten Faraday, Kelvin ja Maxwell. Faraday itse oli työnsä ohessa pienen Sandemanien-seurakunnan saarnaaja. Paradoksi on myös se, että jopa ateistiset tieteenfilosofit myöntävät esimerkiksi Keplerin ja Newtonin päässeen tieteellisiin läpimurtoihinsa nimen omaan uskoessaan persoonalliseen Luojaan.  

Faradayn dynaamisuus ilmeni erityisesti siinä, että hän kykeni näkemään luonnossa esiintyvän näennäisen kaaoksenkin takana Jumalan mielekkään suunnitelman. Hänen uskonsa muodostui 


tärkeäksi työkaluksi ja eduksi ranskalaisiin ja kiinalaisiin nähden. Faradayn löytöihin auttoi myös huomio, että luonto oli taloudellinen kaikissa prosesseissaan - mikään osa rakenteessa ei ollut turha.  

Maxwellin ryhmä koki tieteen tehtäväksi tutkia ja esitellä luomakunnan rakennetta Jumalan kunniaksi. Tieteen, filosofian ja uskonnon tuli yhdessä palvella kokonaisuutta. Maxwell julisti virkaanastujaispuheessaan: "Eikö ole valtavaa, että ihmisen järjen annetaan arvioida Jumalan töitä!" Newtonin tavoin hän koki, että tiedemies voi olla Jumalan työtoveri. Buddhalainen tai hindu ei voi edes kuvitella tällaisen suhteen olemassaolosta. Maxwell arvioi vain kristityn kykenevän tutkimaan luomakuntaa ilman "pyhäinhävistystä", johon tiedemies syyllistyisi esim. panteismissa.  

Kelvinin kokemukset paljastavat lisää dynaamisuuden olemuksesta. Hänellä oli mielikuva luomakunnassa nähtävästä ohjaavasta tahdosta, direktionismista. Jumala ei ollut ainoastaan luonut ihmismieltä juuri soveliaaksi ja halukkaaksi ymmärtämään luontoa, vaan hän kykeni myös puuttumaan suoraan ihmisen ajatuksiin.  

Ihmistä ohjataan induktion avulla luonnon havainnoista sen näkymättömän osan tutkimiseen. Jumala ei antanut Kelvinin mukaan suoranaisia sanoja, mutta näkymiä ja unia, jotka ohjasivat oikeaan suuntaan, läpi pitkien prosessien - ikään kuin järjestellen ihmisen oman mielen tietoa. Einsteinin kokemus "suunnan" tunteesta, oman, vuosia kestäneen teoriansa kehittelyssä lienee Kelvinin havainnolle ainakin osin analoginen.  

Aikakauden johtava agnostikko John Tyndall lainasi, ehkä tahtomattaan, Jeesuksen opetusta viitatessaan Faradayn nerouteen: "Ajattelen usein, että hyvän kristityn ominaisuudet ovat juuri niitä, jotka ovat oleellisia tiedemiehille, joiden on ennen kaikkea tultava kuin pieniksi lapsiksi."  

Jeesuksen mukaan vain lapsi näkee taivasten valtakuntaan - siis tuonpuoleiseen. Tieteen suuret käännekohdat, uusien paradigmojen, kuten sähkömagneettisen kenttäteorian löytö, edellyttävät nimen omaan kykyä nähdä tuonpuoleisuuteen - vuosikymmeniä ennen muita tiedemiehiä. "Paljastavaa" onkin sitten se, että juuri Faraday ja Einstein identifioituivat erityisesti lapsiin. Myös Newton vertasi itseään meren rannalta helmiä etsivään poikaan, jolle Jumala oli varannut erityisiä löytöjä ihmiskuntaa varten.  

Huomattakoon vielä, että generaattoreiden ja moottoreiden keksimiseen johtaneen induktioilmiön samanaikaisesti Faradayn kanssa löytänyt amerikkalainen John Henry oli Faradayn ja Planckin tavoin aktiivi kristitty, jolla oli jatkuva visio näkymättömästä.  

Avautuuko tie uuteen maailmaan vain ahdistuksen kestämisen kautta?  

Luovuutta on se, kun ihmismieli löytää kaaoksesta syvän, uuden yhtenäisyyden. Jumalaiset löydöt eivät tapahdu sen paremmin mekaanisissa, loogisissa päätelmissä kuin transkendenttisessä mietiskelyssäkään.  

Psykiatri Rollo May nimeää sen sijaan luovuudessa konfliktin kaiken kuninkaaksi ja isäksi, ja arvioi luovien yksilöiden maksavan ahdistuksesta korkean hinnan turvattomuuden ja herkkyyden muodossa - "mutta he kestävät sen". Kierkegaard huomioi juuri juutalaisten ja kristittyjen kohtaavan rohkeimmin todellisuuden - monissa muissa uskonnoissa ahdistusta paetaan karmaan. Kierkegaardin mukaan yksilö menettää tämän paon myötä suurten luomistekojen prosessoijan.  

Tieteen kehitys edellyttää todellisuuden kohtaamista sen omilla ehdoilla - konflikteihin asti. Länsimainen tiedemies on uskaltanut aasialaisista poikkeavalla tavalla astua "riivaajien laaksoon" ja jopa tutkia "riivaajia", ahdistavia fysikaalisia kysymyksiä ja kyseenalaistaa vallitsevia käsityskantoja, kuten Faraday. Tähän hän on uskaltautunut oman, magiasta vapaan maailmankuvansa turvin.  

Antropologeille kristityksi kääntyminen on eräänlainen innovaatio. Faradayn astuminen uuteen näkemykseen fysikaalisen maailman rakenteesta, on verrattavissa kääntymykseen. 


Faradayn pysyminen näkemyksessään merkitsi hänelle vuosia kestänyttä ahdistusta.  

Hän seisoi kenttäteorioineen Lutherin tavoin yksin - vuosia - vastassaan kaikki muut tiedemiehet kaukovaikutusteorioineen. Jos Faraday ei olisi pysynyt kannassaan, olisi se merkinnyt ratkaisevaa viivettä tieteen kehitykseen. Toinen kehityksen ehto oli se, että Faradayn oli saatava Maxwellin lahjoin varustettu ja hänen näkyynsä ihastunut seuraaja. Silti maailma sai odottaa 40 vuotta Faradayn ahdistuksen jälkeen, ennen kuin Hertz vahvisti teoriat oikeiksi.  

Tueksi ajatukselle kristillisen maailmankuvan merkityksestä Faradayn, Kelvinin ja Maxwellin tuloksiin nousee myös heidän olemustaan ilmentävä arka rationaalisuus. Huolimatta rohkeudestaan ja huimasta etumatkastaan kilpaileviin ranskalaisiin tai saksalaisiin nähden, he silti ajoittain myönsivät pitävänsä näiden teorioita omiaan parempina. Faraday uskalsi lisäksi, yhtenä harvoista tiedemiehistä, julkistaa avoimesti virheensä.  

Löytyykö lopulta juuri kristillisestä maailmankuvasta, lain ja armon vuorovaikutuksesta - rajallisuudesta, mutta samalla Jumalan lapseuteen kätketystä kaikkivoipaisuudesta ja uteliaisuudesta - se sielumme hedelmällinen tila, eräänlainen vireys, joka on ollut edellytys suurille innovaatioillemme lännessä?  

Faradayn ensimmäisten kokeiden aikoihin myös David Strauss, eksegetiikan isä, julkaisi kirjansa Jeesuksen elämä. Hän sai virikkeensä kaiken tuonpuoleisen kyseenalaistamiseen samasta lähteestä kuin ranskalaiset - uskosta ihmisen kykyihin ymmärtää kaikki - maalaisjärjellä. Tämä innostus taas nousi Newtonin ja 1700-luvun ranskalaisten tiedemiesten saavutuksista.  

Ihmisen varmuutta uhkuva modernismi alkoi vallata agnostismin rinnalla Eurooppaa. Joillekin oman aikamme eksegeeteistä Jumala on jo kuollut, mutta muutamat pysyvät yhä Maxwellin ryhmän tavoin Kantin opetuksessa, rajansa tunnustaen.  

Professori Timo Veijola uskoo, ettei Raamatun syvin olemus avaudu historiallis-kriittisen metodin avulla ja lainaa Lutherin käännöstä Jes. 28:19, todeten: "Yksin ahdistus opettaa ymmärtämään sanaa."  

Päiviö Latvus  

Artikkeli on eräänlainen referaatti TKK:n sähkömagnetiikan laboratorion 36-sivuisesta raportista SF 18 (helmikuu 1995)