Kanava 6/94 
 
 

"Lumous on rikottu; 'järjestelmä' on särjetty ja heitetty syrjään. ...luonnon ja ihmisten ulkopuolella ei ole olemassa mitään,...!" Näin hurmioituivat Engels ja Marx aikalaistensa analyysistä kristinuskosta. Meidän on asetettava jumalan rakastamisen sijaan ihmisrakkaus ainoaksi tosi uskonnoksi. Engels jätti pietismin - Eurooppaa odotti materialismin ja marxilaisuuden aalto. 

Mahdollisuutensa näki myös David Strauss ja kokosi saksalaisten teologien valistuneimmat ajatukset kirjaksi. Uuden Testamentin kertomukset "osoittautuivat" pääasiassa myyteiksi, jotka Jeesuksen seuraajien suussa olivat muovautuneet kuin viittaamaan alkukirkossa esiin nousseisiin VT:n profetioihin. Nyt, 150 vuotta myöhemmin, Suomen eksegeetit saavat huomiota herättävän tuen mielipiteilleen siitä, minkä uskovat tapahtuneen 2000 vuotta sitten; oliko Jeesus todellakin se "luvattu" vai ei! 

Eikö rikkaan luomakunnan Herra olisi voinut vuosisatoja ennen ilmoittaa profeettojen kautta, miten Hän tulisi toimimaan - osa eksegeeteistä "kykenee" tämän tieteellisesti epäämään. Tästä "näytöstä" tulee osa metodia. Tapahtuman tai termin merkitys evätään, jos sille löytyy liittymä traditioihin - kuten analogiassa "Jumalan Poika". 

Ovathan omatkin isämme opettaneet meitä analogioin. Miksi kääntää VT:n runsas, Jeesukseen sopiva aineisto suorastaan Häntä vastaan? Jos itse kehun aatelistaustaani - enhän sillä tee epäaidoksi painettua sukututkimusta. Miten juuri poikkeava etevämmyytemme viittaisi oman maailmankuvamme epäaitouteen? Miksi pragmatisoida meidät upeasti muovannut usko! Muuten - voisiko kristinuskon relativisointi muodostua suorastaan kohtalokkaaksi länsimaiselle rationaalisuudelle? 

Huomioitakoon nyt, että tämän 1800-luvun alussa käynnistyneen prosessin takaa löytyy teologien kokema alamittaisuus luonnontieteiden saavutusten rinnalla. Tällöin teologi meni ansaan, kuten filosofi David Hume aiemmin, etsiessään todisteita tapahtuneista ihmeistä. Tuskin Jumala tekisi ihmettä, kun Hume tai Strauss tulevat paikalle sitä odottamaan - kaikkein vähiten heidän pyynnöstään. Hän olisi silloin vain kone ja Hume kovettuisi sen käyttäjäksi. Matemaatikko Leibniz totesi Jumalan tekevän ihmeitä vain armon perusteista. 

Moderni tiede ei välttämättä nouse modernismista 

Se varmuus, jolla eksegeeteistä moni kokee selvittävänsä Raamatun historiallisen syntyprosessin ja arvioimaan Kristuksen olemusta - se on modernismin hedelmää. Sosiologi Zygmunt Bauman luonnehtii modernismia mm. termillä; "pakottava tarve riippumattomuuteen". Tämä riippumattomuuden tarve juuri kristinuskon suhteen on jo kauan piilevänä hallinnut osaa läntisestä tiedeyhteisöstä; Aistit, järki ja metodit antanevat vastauksen kaikkeen. Kunpa paradoksi olisi tarpeeton! Tässäkö osasyy hopearahojen jakoon? 

Modernismi syntyi luonnontieteiden saavutusten innoittamana. Sen ansaan joutuivat saksalaisten teologien ja Marxin lisäksi myös ranskalaiset fyysikot. Modernin tiedon on oltava kontrolloitavissa - läpinäkyvää ja varmaa. Raamatun osien ja yksittäisten jaksojen keskinäinen yhteensovitettavuus tuottaa kuitenkin varmuutta tavoittavalle analyytikolle ylivoimaisia esteitä. Muutamat eksegeeteistä kokevat myös pakottavaa tarvetta muitta mutkitta hyljätä todistusaineistosta sen osan, jonka historiallista todenperäisyyttä ei ilmiselvästi voida todistaa. Käsiin jää vain sirpaleita. Heillä ei ole avainta kokonaisuuden - eikä näin myöskään totuuden näkemiseen. Niinpä he rakentavat vähästä materiaalista parhaaksi katsomansa totuuden. 
 
 

Emme voi edes tietää mitään, jos emme ensin usko jotain. Esimerkiksi 1800-luvun brittifyysikot voittivat vuosikymmeniksi valistuneet ranskalaiset viedessään ratkaisevaan päätökseen kehitelmät valoon, sähköön ja sähkömagneettiseen ilmiöön liittyvistä laeista. 

Laplacen ryhmä oli toki, Newtonin mekanistista maailmankuvaa edelleen työstäen, kartoittanut 1780 - 1820 staattisten sähkö- ja magneettivoimien lainalaisuudet. Mutta vain ne ranskalaisista, jotka sanoutuivat irti Laplacen empiirisestä ja materialistisesta tutkimuslinjasta, kuten Fourier, Ampère ja Fresnel, edistivät tiedettä uuden, dynaamisen maailmankuvan piirissä. Myös monet Straussin aikaisen Saksan fyysikot poikkesivat ranskalaisten linjasta ja kykenivät osin seuraamaan brittien kannoilla. Voittoisien hypoteesien monimutkaisuus ja epävarmuus häiritsi ranskalaisten "tapaa nähdä asioita" - ne olivat heille suorastaan "hirviöitä". 

Uusi ulottuvuus, johon ei uskottu 

Brittien hypoteesien vastaanotto- ja muuntelukyky oli poikkeavan muovautuva. Mutta niinpä he joutuivatkin luomaan hypoteeseja sekä tämän- että "tuonpuoleisesta". Huomattakoon, että britit selvittivät sellaisten voimien lainalaisuudet, joiden perimmäistä olemusta tiede ei vieläkään voi selittää. Maxwellin 1864 muovaamat lopulliset yhtälöt sähkömagneettisesta kenttäteoriasta eivät näyttäneet yksinkertaisilta - eivätkä enää "luonnollisilta". Eurooppalaiset fyysikot myöntyivät hyvin hitaasti uskomaan niitä todeksi. Vasta 1888 saksalaisen Hertzin kokeiden ansiosta, sähkökentän käyttäyttyminen oli lopulta hyväksyttävä tällaisenaan olemassa olevaksi oman itsensä oikeudella - sitä ei tarvinnut tai edes voinut selittää muilla termeillä. Uusi maailmankuva oli synnyltään ja olemukseltaan paradoksaalinen, mutta sen hedelmät rationaalisia. 

Eksegeeteistä harva näkee analogian arvon, mutta briteille tämä oli korvaamaton työkalu. Eksegeetti ei myöskään hyödynnä työssään Raamatun sanan itse itseään inspiroivaa virettä, kuten Messias-Jeesus-linkkiä, mutta briteille ajatus persoonallisen Luojan mielekkääksi ja taloudelliseksi luomasta kokonaisuudesta oli avain löytöön. 

Muutamille eksegeeteistä riittää "maalaisjärki", mutta vaikka myös brittien ajatustyötä linjasi skottilainen "common sense", niin heille induktion prosessiin kuului mysteerinen askel, jonka avulla he siirtyivät yksityiskohdista yleistykseen. Huimista hypoteeseista huolimatta heidän johtava ajatuksensa oli varovaisuus väitteissä tietämyksestään (cautious realism). Kantin kritiikki yksin järkeen perustuvaa tieteellistä työskentelyä kohtaan sai kannattajia sekä Britanniasta että Saksasta, mutta Ranskassa vain em. miehistä. Briteille lapsen kaltainen mielikuvitus oli avain näihin, tänään koko ihmiskuntaa palveleviin löytöihin. Vain "lapsi" voi nähdä Jumalan valtakuntaan - siis kokonaisuuden, tämän- ja tuonpuoleisuuden - sanoi Jeesus. 

Mainittakoon vielä, että juuri brittiryhmän avainhenkilöt; Faraday, lordi Kelvin ja Maxwell, tutkivat luontoa lisätäkseen kunniaa sen Luojalle, jonka uskoivat olevan samaa olemusta kuin Jeesus. Heille fysiikan todistusarvo oli ylivoimainen biologiaan ja geologiaan nähden - teologian hyödyksi materialismia vastaan. Voisiko voittoisien brittifyysikoiden malli olla avuksi myös itse Jeesusta, Hänen toimiaan ja taustansa tuonpuoleisuutta tutkiville eksegeeteille? 

Päiviö Latvus